Satavuotisjuhlat

Kuvia Liiton 100-vuotisjuhlista.

NMKY:n Katajaisten airutryhmä ohjaamassa saapuvia vieraita Liiton juhlaan.

Kuvassa Liiton puheenjohtaja Heikki Tala, varapuheenjohtaja Antti Huhtala ja hallituksen jäsen Risto Hämeen-Anttila.

Liiton juhlassa toimittaja Matti Hara rouvineen keskustelemassa ministeri Jaakko Nummisen kanssa.

Viron Suomen-poikien kunniapuheenjohtaja Raul Kuutmaa toivottamassa tervetulleeksi juhlaan Liiton puheenjohtaja Heikki Tala, varapuheenjohtaja Antti Huhtala ja hallituksen jäsen Ari Luiro.

Juhlaväkeä vastaanottamassa Liiton puheenjohtaja Heikki Tala, toimistonhoitaja Saila Savinen ja varapuheenjohtaja Antti Huhtala.

Juhlaan saapumassa valtioneuvos Riitta Uosukainen ja teatterinjohtaja Hilkka Kinnunen.

Salin täydeltä suomalaisuusväkeä.

Eturivissä Liiton kunniajäsenet.

Juha Poikela esittää Aleksis Kiven laulu- ja runotulkintoja.

Liiton puheenjohtaja dosentti Heikki Tala toivottaa juhlayleisön tervetulleeksi.

Professori Erkki Pihkala pitämässä juhlapuhetta.

91-vuotias veteraani Kalevi Alajoki oli tullut Tampereelta juhlimaan satavuotiasta Suomalaisuuden Liittoa.

Veteraani Kalevi Alajoki, teatterinjohtaja Hilkka Kinnunen, valtioneuvos Riitta Uosukainen ja kansleri Kauko Sipponen kahvipöytäkeskustelussa.

Professori Erkki Pihkalan Suomalaisuuden Liiton 100-vuotisjuhlassa 13.5.2006 pitämä juhlapuhe:
Rouva valtioneuvos, arvoisat kutsuvieraat ja liittomme jäsenet, hyvät naiset ja herrat.
Elämme kiivaasti muuttuvassa maailmassa. Olemme osa Euroopan unionia Sen tuomat haasteet saavat monet tuntemaan epävarmuutta tulevaisuudesta. EU:n toimintatapa ja globalisaatio ovat aiheuttaneet pettymyksiä, mutta myös tarjonneet uusia mahdollisuuksia. Avoin innokkuus on kuitenkin vähentynyt ja moni haluaisi panna peruutusvaihteen päälle.

Reaktio on suomalaisen perinteen mukainen. Suomalaisten juurista kirjoittanut prof. Kalevi Wiik on todennut, että esihistoriallisena aikana metsästykseen ja kaskeamiseen nojanneet esi-isämme olivat niitä, jotka muuttivat, koska eivät itse muuttuneet. Väistyminen yhä pohjoisemmaksi syviin metsiin, omiin oloihin maanviljelyskansojen painamina loppui aikanaan omaan mahdottomuuteensa. Ennen pitkää suomalaiset kansat joutuivat muutoskykyisempien kansojen alistamiksi: idässä venäläisten, Virossa saksalaisten ja Suomessa ruotsalaisten.

Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla suomalaisten ja virolaisten vetäytymisen strategia muuttui. Opittiin kansallisen olemassaolon kannalta viime hetkellä omien oikeuksien vaatiminen ja muuttuviin oloihin sopeutuminen. Tuloksena olivat oikeudet omaan kieleen omassa maassa ja valtiollinen itsenäisyys. Samanaikaisesti laajasta ulkomaankaupasta tuli Suomellekin elintason ja menestymisen ehto muitten korkeatasoiseen osaamiseen nojaavien pienten maitten tavoin. Ja juuri tähän Suomi tarvitsee nyt Euroopan unionia.

Jatkuva muuttumisen tarve ei koske vain elinkeinoja ja kaupattaviksi kelpaavia tuotteita. Se ulottuu myös hallintoon sekä kulttuuriin ja sivistyselämään. Muuttumisen välttämättömyyden takia muun muassa eläkejärjestelmää on jo muutettu ja iso kuntareformi on tekeillä. Koulutus ja sen sisältö ovat mullistuneet. Tietokoneista ja internetistä sekä niitten muokkaamasta maailmasta ei ole paluuta entiseen. Ei myöskään englannin kielen hallitsevuudesta. Pienet kielet, kuten suomi ovat tässä muutoksessa lujilla. Suomen haastetta lisää se, että ulkomaankauppaan nojaava elintason ylläpitäminen vaatisi nykyistä laajempaan saksan, ranskan, venäjän ja espanjan sekä harvinaisempienkin kielten osaamista.

Tulevaa muutosta ennakoiden Suomalaisuuden Liitto esitti jo pian 20 vuotta sitten pakkoruotsin tekemistä vapaaehtoiseksi tai pikemminkin vaihtoehtoiseksi muille kielille peruskoulussa. Asiasta nousi hirveä haloo ja se koettiin vakavaksi hyökkäykseksi ruotsinkielistä väestönosaa vastaan. Liitto kiinnitti huomiota myös suomen kielen heikkoon asemaan Ruotsissa.

Nyt valitetaan sitä, ettei nuorten piiristä löydy riittävää ns. harvinaisten kielten osaamista. 1900-luvun alun oloja vastaava jämähtäminen ruotsin kielen ylimitoitettuun asemaan on tullut kalliiksi.  Se on näyte näköalattomuudesta, jonka takana ovat pienen kansanosan itsekkäät ja pitkälti myös vain luulotellut edut.

Pakkoruotsin poistamisesityksestämme alkanut ja kerta toisensa jälkeen roihuun leimahtanut pakkoruotsikeskustelu on rohkaissut oppilaat passiiviseen vastarintaan ruotsin tunneilla. Ruotsi kieltä ei opita ja äidinkielen tunnit ovat nykyoloissa vastaavasti riittämättömät. Kansa jakautuu yhä pahemmin suomenmielisiin ja ruotsinmielisiin. Itse asiassa tutustuminen liittomme satavuotishistoriankirjaan osoittaa, ettei kielitaistelun suhteen ole mikään muuttunut sataan vuoteen. Menneen valtansa vartijat eivät halua luopua mistään, eivätkä he lakkaa valittamasta kurjaa asemaansa.

Liiton linjan muutos vuonna 1988 oli kieltämättä iso. Olihan liitto pitkään toteuttanut muun muassa kirjailija Arvo Salon liiton johtokunnassa 1970-luvulla liitolle esittämää tavoitetta, mikä hänen mukaansa oli ruotsin kielen pelastaminen Suomessa. Jos tässä oltiin tosissaan, se oli kielipoliittisesti vastaavanlaista itseinhoa osoittava kannanotto kuin sotiemme veteraanien tuolloinen halveksiminen.

Suomalaisuuden Liitto on kuitenkin alun perin perustettu suomenkielisen väestön kielietujen ajamiseksi aivan kuten RKP ja Folktinget on luotu ruotsinkielisiä varten. Liittomme puheenvuorot eivät ole väärää moniäänisyyttä. RKP:llä ei saa olla maassamme yksinoikeutta kielipolitiikkaan, joskin tällaista kuvaa yritetään ylläpitää.

En laajemmin käsittele sitä, miten liittomme on vuosikymmenten kuluessa pyrkinyt vahvistamaan suomen kielen asemaa nimenomaan suhteessa ruotsin kieleen. Sen sijaan tarkastelen, miten suomen kielen asema on tässä suhteessa muuttunut EU-jäsenyytemme aikana.

EU:n perusperiaate on, että kaikkia EU:n kansalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti. Niinpä vuonna 1997 annetun ns. syrjimättömyysdirektiivin mukaan kaikilla EU:n kansalaisilla, käytännössä lähinnä riikinruotsalaisilla tulee olla Suomessa samat oikeudet käyttää kieltään viranomaisissa kuin suomenruotsalaisilla. Näin ruotsinkielisillä on nyt kotimaastaan riippumatta oikeus äidinkieleensä Suomessa ja Ruotsissa, mutta suomenkielisillä vain Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Näin on, koska Suomessa on kaksi virallista kieltä, suomi ja ruotsi, mutta Ruotsissa ja Ahvenanmaalla vain yksi eli ruotsi suomenkielisistä vähemmistöistä piittaamatta.
Vanhan kielilain aikana kieliedut olivat vain Suomen kansalaisilla.

EU:n vaalima tasa-arvo ja vastavuoroisuus EU-kansalaisten kesken ei näin toteudu yhtäällä Suomen ja Ruotsin kansalaisten sekä toisaalla Suomen ja Ahvenanmaan asukkaiden kesken. Tällä on tietenkin merkityksensä EU:n neljän perusasian työvoiman, tavaroiden, palvelusten ja pääoman vapaaseen liikkumiseen. Ruotsalaisille, etenkin yrityksille on näin Suomessa levitetty kielellinen punainen matto. Tätä he myös ovat käyttäneet häikäilemättä hyväkseen tunkeutuessaan suomalaiseen talouselämään. Suomenkielinen yritys ei voi vastaavasti toimia Ruotsissa maan suomenkielelle asettaman hallinnollisen kielimuurin takia. EU:n Suomen ja Ruotsin muodostamalla sisämarkkina-alueella suomi on näin vain alueellinen vähemmistökieli samaan tapaan kuin se oli Ruotsin vallan aikana.

Ruotsinkielisten suosinta ei kuitenkaan jää EU-Suomessa tähän. Suomessa tuli vuonna 2004 voimaan EU:n perussopimuksiin nojaava yhdenvertaisuuslaki. Sen 6 §:ssä todetaan, ettei ketään saa syrjiä mm. iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Edelleen todetaan, että lakia sovelletaan sekä julkiseen että yksityiseen toimintaan, kun kysymys on myös koulutuksen saamisesta. Lain 3 §:ssä kuitenkin todetaan, ettei tämä koske koulutuksen tavoitteita, sisältöä eikä koulutusjärjestelmää, eikä ulkomaalaisten asettamista erilaiseen asemaan heidän lakiin perustuvasta oikeusasemastaan aiheutuvasta syystä.

Tällä kolmannella pykälällä luotiinkin mahdollisuus maahanmuuttajien ja etenkin riikinruotsalaisten EU-kansalaisten kielelliseen erikoisasemaan Suomessa. Mutta voidaanko yhdenvertaisuuslain kolmanteen pykälään nojautuen maahanmuuttajien lapsilta jättää kokonaan pois matematiikan, biologian tai kemian oppikurssit heidän syrjintäänsä syyllistymättä? Minusta ei voida. Mutta muka keskeinen pakkoruotsi voidaan jättää heiltä kokonaan pois. Maahanmuuttajataustaisia lapsia näet vapautetaan yleisesti peruskoulussa pakkoruotsin kursseista. Syntyperäiselle suomalaisella tätä mahdollisuutta ei ole.

Yliopistojen ja korkeakoulujen ns. toisen kotimaisen kielen kurssit koskevat vain niitä, jotka ovat saaneet koulusivistyksensä Suomessa suomen tai ruotsin kielellä. Näin muitten ulkomaalaisten opiskelijoitten ohella riikinruotsalaisen EU-kansalaisen ei tarvitse suorittaa pakkosuomen kurssia, mutta suomenruotsalaisen EU-kansalaisen tarvitsee. Lisäksi ahvenanmaalaisilta vaaditaan Åbo Akademissa vähemmän suomen osaamista kuin muilta suomenruotsalaisilta opiskelijoilta.

Yliopistojen lukukausimaksukeskustelussa on todettu, että jos maksuja ei peritä suomalaisilta, niin niitä ei voida periä muiltakaan EU-kansalaisilta. Pakkoruotsin osalta suomalaisten ja muitten EU-kansalaisten erilainen kohtelu sitä vastoin hyväksytään. Pakkoruotsi pysytetään näin suomenkielisten erityisrasitteena.

EU:n työvoiman vapaaseen liikkumiseen liittyvien ammattipätevyysdirektiivien ja pohjoismaisten sopimusten mukaan kaikenlaisten lääkäreiden, yleissairaanhoitajien, kätilöiden jne. tutkinnot tunnustetaan automaattisesti, joten he voivat harjoittaa ammattiaan Suomessa osaamatta pakkoruotsia tai pakkosuomea. Näin riikinruotsalaiset EU-kansalaiset pääsevät Suomessa ammattiin ilman pakkosuomea. He ovat siten suomenruotsalaisia EU-kansalaisia paremmassa asemassa. Yhdenvertaisuuden vuoksi pakkosuomi tulisi siis poistaa suomenruotsalaisilta tai vaatia se ruotsalaisilta maahanmuuttajilta.

Edelleen vuoden 1997 yliopistolain mukaan Åbo Akademissa ulkomaalainen, käytännössä riikinruotsalainen opettaja voidaan vapauttaa suomen kielen osaamisesta, muttei suomenruotsalaista. Millään muulla maamme yliopistolla ei ole oikeutta vapauttaa ulkomaalaista opettajaa toisen kotimaisen kielen osaamisesta, joskin tätä tehdään käytännössä lakia rikkoen. Suomalainen itsesyrjintä, itsesensuurin isoveli estää kuitenkin vastaavanlaisen vapaamielisyyden suomenkielisten osalta.

Toteutettaessa EU:n kansalaisten yhdenvertaista kohtelua EU:ssa ja Suomessa ei ole ymmärretty, että myös kaiken taustalla olevat kielilainsäädännöt olisi harmonisoitava. Näinhän EU:ssa tehdään muillekin laeille. Prof. Erkki Kouri on todennut, että sata vuotta sitten suomenkielisiä rasitti kielellinen, kulttuurinen, hallinnollinen ja rotuopillinen toiseus ruotsinkielisiin nähden. Nyt toiseus on palautettu EU:n avulla. Se ilmenee esim. pakkauksissa, joissa ruotsin kieli on virallisesti yhä useammin näkyvästi ennen suomen kieltä.

Ihmisryhmä voi olla syrjitty, vaikkei se itse sitä tunnista ja havaitse. Jos syrjintää koetaan, siitä tulee entistä kipeämpi epäkohta. Näin on myös suomalaisten koulutukseen sisältyvän pakkoruotsin osalta. Miten istuminen pakkoruotsin tunneilla voi olla vähemmän sortavaa kuin asevelvollisuus tai uskontotunnit, joille on vaihtoehtonsa?

Helsingin Sanomissa Simo-Pekka Nortamo kysyi noin 15 vuotta sitten pakkoruotsikeskustelun alussa ”Asuuko meissä kaikissa pieni Bobrikov?” Näyttää asuvan. Pakkoven….pakkoruotsin bobrikovimainen ylläpito yhä vain jatkuu kaksikielisyysideologiaan nojautuen. Enemmistö suomalaisista ei kuitenkaan tätä ideologiaa jaa. Pakkoruotsin ylläpito ei mitenkään kuulu maailman hemmotelluimman kielivähemmistön kansainvälisten ja EU-normien mukaisiin ihmisoikeuksiin.

Ruotsalaiset olivat vuodesta 1809 aina 1980-luvun lopulle saakka suurin Suomeen muuttajien joukko aluksi siksi, että vuonna 1848 kiellettiin muita kuin ruotsalaisia ja englantilaisia mestareita muuttamasta maahan. Nämä lait sääti se sama pieni kielivähemmistö, joka aikanaan teki kaikkensa, jotta kielienemmistö ei saisi kielioikeuksia omassa maassaan, ja joka nyt vaatii pakkoruotsin ylläpitoa.

Maahanmuuton rajusti lisäännyttyä 1990-luvun alusta lähtien, Suomessa on alettu korostaa monikulttuurisuuden ja erilaisuuden hyväksymistä. Rasismi tuomitaan ankarasti. Hyvä näin. Tämä hyväksymisen ei kuitenkaan sisällä sitä, että suomalainen nuori voisi vieläkään elää ja tehdä työtä omassa maassaan Suomessa osaamatta lainkaan ruotsia maisteriksi valmistuttuaan. Alistumista 5 %:n kielivähemmistön komentoon pidetään suvaitsevaisuutena. Liittomme mielestä se on itsesyrjintää. Ei ihme, että maailma nauraa suomalaisille, kuten viimeksi New York Timesissa.

Maahanmuuttajien odotetaan kotoutuvan Suomeen mm. oppimalla maan kielen, suomen. Mutta myös syntyperäiset suomenkieliset lapset ovat velvollisia ns.  kotoutumaan Suomeen eli oppimaan maan kieltä ruotsia jopa sitä enemmän, mitä enemmän he kouluttautuvat. Varsinaisen maahanmuuttajan ruotsalaisen ei sitä vastoin tarvitse suomea oppia saadakseen esim. hoitoalan ammatinharjoittamisluvan tai opettajanviran Tilanne on tässä suhteessa sama kuin Ruotsissa. Siellähän suomalaislapset joutuvat oppimaan ruotsin, eikä ruotsalaisten tarvitse oppia suomea.

Totta tosiaan. Kuulummeko yhä Ruotsiin, 200 vuotta valtiollisen eroamisen jälkeen? EU:n luoman normiston ja sen Suomessa soveltamistavan takia, vaatimus pakkoruotsin poistamisesta ei enää ole vain kielikoulutukseen liittyvä tarkoituksenmukaisuuskysymys. Siinä on kyse yhdenvertaisuudesta EU:n kahden jäsenmaan kansalaisten ja yritysten kesken. Entä Suomeen muuttavat venäläiset, virolaiset, somalit jne. Kielellinen vastaantulo on liian tylyä ruotsalaisten kielihemmotteluun verrattuna.
Arvoisat kutsuvieraat. Liittomme jäsenet.

Suomen historiassa on ennenkin ollut tilanteita, joissa suuri ajatus on ollut aluksi vain pienen ja valtaapitävien taholta lähes maanpettureiksi leimatun joukon unelma. Näistä unelmista on kuitenkin yllättävän pian tullut kansallinen todellisuus. Näitä ovat olleet etenkin ajatus Suomen erosta Ruotsista 200-vuotta sitten, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sata vuotta sitten tai haave itsenäisestä Suomesta.

Te liittomme asiaan uskovat kielitaistelumme ja nettikeskusteluiden aktiivit olette jo noin 15 vuoden ajan jaksaneet taistella kielivapauden puolesta. Te tiedätte, että suomalaisilla on syytä ja jopa oikeus katkaista pakkositeet ruotsin kieleen, jotta olisi tilaa lähestyä tasavertaisesti ja tasapainoisesti muita Pohjoismaita, Eurooppaa ja muuta maailmaa. Pakkoruotsin takia suomalaisilla ei vieläkään ole omaa suomalaista kotimaata. Suomessa on saatava olla vapaa suomenkielinen suomalainen ilman pakkoruotsin iestä. Emme pysähdy, koska tiedämme Jaakko Ilkan tavoin, että ”ei oikeutta maassa saa, ken itse sit’ ei hanki”.

Valtioneuvos Riitta Uosukainen Suomalaisuuden Liiton kunniajäseneksi

 Suomalaisuuden Liitto ry:n kevätkokous hyväksyi 28.3. yksimielisesti hallituksen esityksen kutsua valtioneuvos Riitta Uosukainen Liiton kunniajäseneksi. Valtioneuvos Uosukainen on toiminut erittäin ansiokkaasti suomalaisuuden, suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin hyväksi. Opetusministerinä hän käynnisti sen kehityksen, joka vuonna 2005 johti lukiolain muutokseen, niin että toisen kotimaisen kielen kokeesta tuli valinnainen ylioppilastutkinnossa.

Toukokuun 12. päivänä 2006, J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivänä Suomalaisuuden Liitto ry täyttää 100 vuotta. Satavuotisjuhla on 13.5.2006 Helsingin yliopiston museon auditoriossa.

Liiton perustaja oli kirjailija Johannes Linnankoski ja perustajajäsenet tulivat kaikista vuonna 1906 toimineista suomenkielisistä puolueista; sosialidemokraateista, vanhasuomalaisista ja nuorsuomalaisista. Suomalaisuuden Liiton 100-vuotishistoriikki ja juhlakirja ilmestyy toukokuussa.