Heimotyö

 Suomalaisuuden Liiton toiminnan oleellinen osa oli 1920- ja 1930-luvuilla heimotyö. Se kohdistui lähinnä yhteyksien vaalimiseen virolaisiin ja Latviassa asuviin liiviläisiin sekä Unkarin suuntaan. Kansalaisjärjestöjen epävirallisen sanattoman työnjaon puitteissa liitto puolestaan jätti Itä-Karjalan asiat Akateemiselle Karjalaseuralle (AKS) ja Neuvostoliitossa olevat sukulaiskansat Castren-seuran reviiriksi.

Liitto oli mukana järjestämässä suomalais-ugrilaisia kulttuurikongresseja vuosina 1921 ja 1931 Helsingissä, 1924 ja 1936 Tallinnassa sekä 1928 Budapestissä satoine osanottajineen. Näissä kolmessa maassa vietettiin vuodesta 1930 lokakuun kolmatta sunnuntaita yhteisenä heimopäivänä. Heimojuhlat olivat arvostettuja tapahtumia.

”Suomen sillan” rakentamisen merkeissä Viroon järjestettiin runsaasti matkoja, maksuttomia kielikursseja ja erilaista kulttuuriyhteistoimintaa. Vuonna 1929 poistettiin Suomen ja Viron välinen viisumipakko liiton aloitteesta, vuonna 1930 avattiin ulkoministeriön tuella Eesti-toimisto Helsingissä ja pian myös Suomi-toimisto Tallinnassa. Liiton aloitteesta virosta tuli vapaaehtoinen kieli eräisiin oppikouluihin.

Hupenevaa kansansirpaletta liiviläisiä tuettiin kouluttamalla liiviläisiä Suomessa ja vuonna 1935 liitto kustansi ensimmäisen liivinkielinen oppikirjan. Vuonna 1939 Liivinmaalle Iren (Mazirben) kylään valmistui suomalais-virolais-unkarilaisena yhteistyönä keräyksin ja opetusministeriön avustuksella rahoitettu iso Liiviläisten Kansantalo.

Talvisota katkaisi heimotyön, mutta vuosina 1941-1943 se oli vilkasta Unkarin kanssa Viro- yhteyksien kärsiessä saksalaismiehityksestä. Virolaisia pakolaisia ja Suomeen siirrettyjä inkeriläisiä voitiin sentään tukea. Liitto myös järjesti Viron itsenäisyyden 25-vuotisjuhlan Helsingin yliopiston juhlasalissa helmikuussa 1943.

Euroopan poliittiset olot rautaesirippuineen estivät heimotyön aina 1980-luvun lopulle saakka. Viron laulava vallankumous synnytti Suomalaisuuden Liitossa ajan oloissa rohkean ajatuksen perustaa valtakunnallisella keräyksellä ”Viro-säätiö” myöntämään apurahoja virolaisille Suomeen ja ulkomaille. Keräystä tukemaan muodostettuun valtuuskuntaan saatiin mukaan joukko arvovaltaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia yli puoluerajojen ja mm. Svenska Finland Folkting.

Viron tapahtumien nopea kehitys vuonna 1989 vei Viro-keräyksen osaksi koululaisten taksvärkkikeräystä Suomen Rehtorit ry puheenjohtajan Antero Penttilän ansiosta. Keräyksen tulos ylitti odotukset ja samalla se lisäsi Viron asian ja olojen tunnettavuutta etenkin nuorison keskuudessa. Liitolla oli myös aktiivinen rooli keräyksessä, jolla rahoitettiin vuodesta 1992 lähtien virolaislapsille viiden vuoden ajan aapinen ”Meie aabits ja lugemik”. Olojen vakiinnuttua Virossa kulttuuriyhteydet ovat siirtyneet opetusministeriön ylläpitämälle Viron-instituutille ja Viro-säätiölle Viro-yhteyksiä aiemmin vaalineen Friedebert Tuglas-seuran ohella.

Liiton resurssit eivät ole ajan mittaan riittäneet ylläpitämään yhtä aktiivista heimotyötä kuin 1930-luvulla tai 1990-luvun alussa samalla kun monet toiminnot ovat siirtyneet virallisten ja puolivirallisten julkisten elinten vastuulle Viron itsenäisyyden ja Euroopan unionin jäsenyyden takia. Heimotyöllä on kuitenkin liitossa vahvat perinteet maailmansotien väliseltä ajalta ja 1990-luvun alusta.

Heimotyötä jatketaan tällä hetkellä mm. pitämällä yllä läheisiä suhteita Viron suurlähetystöön. Olosuhteiden niin vaatiessa heimotyöhön voidaan jatkossa tarttua jälleen aktiivisemmin.