Suomen suku

 Suomalaisten eurooppalainen kotiSuomalaisten eurooppalainen koti

Suomalaisten esihistorian käsittelyssä on viime aikoina esiintynyt kaksi linjaa. Perinteisesti on katse suunnattu kielisukulaisiimme suomalais-ugrilaisiin kansoihin, kun nykyään on esille nostettu eurooppalaiset juuremme.
Jääkauden aikaan suomalaisten kivikautiset esi-isät asuivat todennäköisesti Ukrainassa, josta suomalaiset jääkauden lopulla levittäytyivät Puolaan, Saksaan ja Tanskaan; itäiset kielisukulaisemme vaelsivat tässä vaiheessa itään. Pohjolan vapautuessa jäästä suomensukuiset kansat asuttivat sen. Mielenkiintoista on, että suomalaiset vastaavat kaikista eurooppalaisista parhaiten Cro Magnon -ihmistä, mikä kertoo Suomen kansan ikivanhoista eurooppalaisista juurista (Kyösti Julku: Suomalaisten kaukaiset juuret, Kaltio 3 / 2002).

Uusimpien tutkimustulosten mukaan useimpien Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopan kansojen perimä on varsin pitkälle samanlaista suomalaisten perimän kanssa. Tätä selittää erittäin hyvin tieto germaanisten, balttilaisten ja slaavikielten synnystä suomensukuisen kielen päälle puhujien vaihdettua kielensä sukupolvien ja vuosisatojen kuluessa indoeurooppalaiseksi. Suomensukuista perimää Euroopassa syntyneissä germaani-, slaavi- ja balttikansoissa on noin 80-85 %. Myös kielellisiä esisuomalaisia piirteitä on jäänyt näihin kieliin, esimerkiksi germaanisissa kielissä sanojen paino on alkuaan sijainnut säännöllisesti ensi tavulla kuten suomessa ja unkarissa vielä tänäänkin.

Huomattava osa nyky-Euroopan kansoista on siis geneettisesti joskaan ei enää kielellisesti suomensukuista. Suomalaiset kielisukulaisineen ovat niiden eurooppalaisten jäljelle jäänyt osa, joka yhä puhuu alkuperäistä eurooppalaista kieltä. Toinen alkuperäinen eurooppalainen kieli on Iberian niemimaalla puhuttava baski, omakieliseltä nimeltään euskara. Yhteinen alkuperä yhdessä pitkäaikaisten yhteyksien kanssa selittää varsin pitkälle eurooppalaisuutemme syvintä olemusta.
 

Kadonneet kansat

Antiikin ajoista lähtien Euroopasta on kadonnut vähintään kymmeniä kansoja, joiden joukossa on ollut myös suomensukuisia kansoja. Osa idästä tulleista indoeurooppalaisista kansoista on Etelä-Eurooppaan tultuaan sulattanut itseensä muita kansoja, joista valtaosasta tiedetään tuskin nimeäkään. Näistä Etelä-Euroopan muinaisista ei-indoeurooppalaisista kielistä kuuluisin on etruski.

Kreikkalaisten muinainen korkea sivistys perustuu osaksi alkuperäisasukkaiden sivistykseen. Latinan kautta on suodattunut maailman kulttuuriperintöön sekä latinalaisia että muuta alkuperää olevia sanoja ja alkuaan Lähi-Idässä syntynyt kirjoitustaito. Kiintoisa muisto tästä kirjoitustaidon kulkusuunnasta länteen on euroseteleiden kreikankielinen teksti EURW.

Suomalaiset asuivat Ruotsissa ennen ruotsalaisten tuloa. Tukholmalainen asutushistorian professori Henrik O. Andersson on tutkinut asiaa kirjassaan Finska element i svenska ortnamn (Suomalaiset vaikutteet ruotsalaisissa paikannimissä), jossa hän esittelee 500 Ruotsin paikannimeä. Näille hän on löytänyt suomalaiset juuret, esimerkiksi Laxö < suomen laakso (Örebron ja Mariestadin välissä).
 

Entä itäiset kielisukulaisemme?

Itäiset suomensukuiset kansat ovat osa suomalaisten maailmankuvaa kielisukulaisuuden vuoksi, joskin eurooppalainen esihistoriasta kumpuava side tuntuu olevan tärkeämpi, kenties juuri muinaisen kielisukulaisuuden vuoksi.

Muistoksi Keski-Venäjän muinaisista suomalais-ugrilaisista kielistä on jäänyt joukko paikannimiä sekä vahva substraatti venäjään. Useat venäjää muista slaavikielistä erottavat piirteet mitä ilmeisimmin selittyvät juuri kadonneiden suomensukuisten kielten vaikutukseksi. Aluksi itäslaavit eivät olleet alueella enemmistönä vaan asuneet huomattavasti lukuisamman kantaväestön parissa, johon heillä oli tiiviit suhteet. Tämmöisessä tilanteessa vie vuosisatoja ennen kuin sosiaalisesti arvostetumpi tulokkaiden kieli syrjäyttää alkuperäisväestön kielen. (Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat. Gaudeamus. 1998. Sivu 49)

Itäiset suomensukuiset kansat ovat osaksi asuneet lännempänä ennen slaavien rynnistystä alueelle. Suurehkot kansat mordvalaiset (ersät ja moksat), marit, udmurtit ja komit ovat toistaiseksi pääosin säilyttäneet suomensukuisen kulttuurinsa ja kielensä.

Osa itäisistä suomensukuisista kansoista on aikojen kuluessa sulautunut turkkilais- ja slaavikansoihin vähän samaan tapaan kuin kielisukulaisensa Keski-Euroopassa kauan sitten. Virolaisen kirjailijan Jaan Krossin mukaan suomi ja unkari ovat turvassa 200 vuotta, kun taas viron tulevaisuus kävi aivan kuilun partaalla. Ovatko kaikki muut suomensukuiset kansat tässä lueteltuja melko suuriakin myöten vähitellen leijumassa kielten ja kansojen taivaaseen?

Vielä toki on tehtävissä, mutta se edellyttäisi olennaisia parannuksia Venäjän vähemmistökielten aseman turvaamiseksi. Nimikkoalueillaan kaikki suomensukuiset kansat (mordvalaiset, marit, komit ja udmurtit) elävät itse vähemmistönä ja omakielinen koulutus rajoittuu ala-asteen kouluihin ja vähäiseen yliopisto-opiskeluun. Jäljellä olevien suomensukuisten kansojen tulevaisuuden turvaamisessa riittää haastetta ja työtä tulevaisuuteen.

Suomen tulevaisuus

Oma äidinkielemme suomi on ikivanha eurooppalainen kieli, joka saavutti kirjakielen tason suunnilleen samaan aikaan kuin useimmat muut Euroopan valtiokielet. On turvattava suomen kielen tulevaisuus ja huolehdittava, että kaunista suomeamme puhutaan ja kirjoitetaan myös vuoden 2200 jälkeen. Koskaan ei voi tehdä liikaa suomen kielen tulevaisuuden puolesta. Eläköön.

  Tere tulemast

Viro, virolainen. Omakielinen nimitys Eesti, eestlane, monikossa eestlased. Suomalaisille tutuin sukukansa, joka nykyään ei esittelyjä kaipaa. Toisin oli 1970-luvulla, jolloin eräs kansanedustajakaan ei tunnustanut tietävänsä Viron olleen itsenäinen 1918-39.

 

 Mordva, mordvalainen. Englanniksi Mordvinia ~ Mordovia, Mordvin. Etnisiä mordvalaisia (ersät ja moksat) on yli miljoona, mutta puhujia on venäläistymisen vuoksi vähemmän kuin virolaisia. Toistaiseksi kieli elää maaseudulla, 1979 lähes 1,2 miljoonasta etnisestä mordvalaisesta puhui 72,6 % mordvaa. Omakieliset nimet erzja ja mokša sekä toissijaisesti mordva. Sanoja: t’ešt’e ‘tähti’, od ‘uusi’, kudo ‘talo’ (< koti), il’a ‘älä’.

 

Marinmaa, mari. Englanniksi Mari El, Mari (vanhentunut Cheremis). Omakielinen nimi mari, oman autonomisen alueen marinkielinen nimi Marij El (tai Marõ El), joka on kirjoitettu alueen lippuun (vasemmalla). Alueen muitten suomensukuisten kansojen tapaan kansankulttuuri ollut varsin vahvaa ja leimallista; esimerkiksi naiset pukeutuvat yleisesti kansallispukuun. Kielessä näkyy voimakas turkkilaisvaikutus.

 

 Kominmaa, komi. Omakielinen maannimi Komi Mu ‘Kominmaa’, etnonyymi on komi (vanhentunut nimitys syrjääni). Permiläinen kieli. Asuvat udmurttien pohjoispuolella suunnilleen Suomen leveysasteilla; Kominmaan pinta-ala on suomensukuisten kansojen suurin, joskin väestöstä vain neljännes komeja. Komit asuvat melko yhtenäisesti maaseudulla, kun taas kaupungit ovat varsin venäläistyneitä. Komit kutsuvat itseään sanalla komimort; tämä mort ‘ihminen’ on samaa alkuperää kuin kansannimet udmurt ja mordva. Kansallisrunoilija Ivan Kuratov. Sanoja: ju ‘joki’, ki ‘käsi’, n’im ‘nimi’, vit ‘viisi, pu ‘puu’, mu ‘maa’.

 

 Udmurtia, udmurtti. Omakielinen nimi udmurt, vanhentunut votjakki. Permiläinen kieli. Äidinkielensä suuri edistäjä kansalliskirjailija Kuzebai Gerd (1898-1937) suomen Elias Lönnrotin tapaan. Udmurtit ovat irlantilaisten kanssa maailman punatukkaisinta kansaa. Sanoja: s’in’ ‘silmä’, ta ‘tämä’, mon ‘minä’, mi ‘me’, muš ‘mehiläinen’.

 Üdvözöljük

 Unkari, unkarilainen. Kansan omakielinen nimi magyar ja maan nimi Magyarország (ország ‘maa’) . Suurin suomensukuinen kansa, jota puhuu yli puolet kaikista suomensukuisista. Unkarilaisia vähemmistöjä on kaikissa naapurimaissa, joiden kohtelua voi monen maan osalta verrata ruotsinsuomalaisten sekä marien syrjivään kohteluun ja jopa vainoon.
 

HEIMOLIPPUJA

Itäkarjalaiset

Vepsäläiset

Inkeriläiset

Liiviläiset