Lippuvalistus

Lippuvalistustyötä tehdään edelleen, vaikka Suomalaisuuden Liitto ei saakaan enää siihen valtionapua. Liiton toimistosta annetaan veloituksetta neuvoja yksityisille kansalaisille, yhteisöille ja viranomaisille pääasiassa puhelimitse, mutta myös kirjeitse ja sähköpostitse. Lisäksi vastataan suomalaista perinnettä koskeviin kyselyihin. Ajankohtaisista liputusasioista laaditaan lehdistötiedotteita, ja itsenäisyyspäivänä järjestetään perinteinen valtakunnallinen lipunnostotilaisuus Helsingin Tähtitorninmäellä.

Alla oleva artikkeli perustuu Jussi Niinistön kirjoittamaan Kiinteistöjen liputustietoon, ja siinä mainittuun lähdekirjallisuuteen. Tämä kuvin ja piirroksin havainnollistettu jokamiehen liputusopas ilmestyi Suomalaisuuden liiton kustantamana vuonna 1999. Opas soveltuu käsikirjaksi niin tavalliselle omakotiliputtajalle kuin taloyhtiöiden ja yritysten sekä yhteisöjen liputuksesta vastaaville huoltomiehillekin. Opasta saa 5,90 euron hintaan Suomalaisuuden Liiton toimistosta.

Suomen lippu
Suomessa liputtamista valvoo sisäasiainministeriö. Käytännön liputusneuvonnan hoitaa Suomalaisuuden Liitto. Suomalaisuuden Liitto myy Suomen ja ulkomaiden lippuja.

Vuonna 1978 annetun lippulain mukaan Suomen lipussa on valkoisella pohjalla sininen risti. Lippu on joko kansallislippu (siniristilippu) tai valtiolippu (ristin keskellä Suomen vaakuna). Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimat. Lisäksi tasavallan presidentti käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleisessa yläkentässä on sini-keltainen vapaudenristi. Tässä oppaassa keskitytään kansallislippuun, jolla jokaisella suomalaisella on oikeus liputtaa.

Kansallislipun on oltava mittasuhteiltaan ja väreiltään oikea. Suomen lippu on suorakaiteen muotoinen vaate. Se on korkeudeltaan 11 ja pituudeltaan 18 mittayksikköä. Lipun värisävyt määrittelee valtioneuvosto. (PMS-värijärjestelmässä sinistä vastaa malliväri 294C).

Lippuun ei saa kirjoittaa, eikä siihen saa kiinnittää tunnuskuvioita tai koristeita. Tämä olisi myös urheilukisoissa muistettava! Lippu ei myöskään saa olla likainen saati repaleinen.

Suomen lipusta annetussa laissa säädetään julkisesta lipun turmelemisesta, epäkunnioittavasta käytöstä tai luvattomasta paikaltaan ottamisesta sakkorangaistus. Väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi säädetystä poikkeavia Suomen lippuja – olivat ne sitten lipun tai tarran muodossa – ei saa myydä.

Vaurioitunutta lippua voi yrittää korjata, mutta tällöin sitä saa käyttää vain sillä edellytyksellä, ettei korjausjälki näy liputettaessa.

Nykyliput ovat materiaaliltaan tekokuitua (polyesteriä), joten ne kestävät hyvin maamme ajoittain ankariakin säävaihteluita. Kuitenkin kaupunki-ilma kaikkine epäpuhtauksineen nopeasti likaa lipun, ellei sitä pestä riittävän usein. Pesu- ja silitysohjeet ovat yleensä lipun mukana. Suomen lippu kuivataan aina sisätiloissa.

Kun Suomen lippu on aikansa palvellut – esimerkiksi sen valkoinen osa kellertynyt ja sininen haalistunut tai sitä ei voi enää huoltaa siistiksi, tulee se hävittää kansallislipun arvon mukaisella tavalla. Lipun voi hävittää polttamalla tai leikkaamalla se pieniksi palasiksi ja poistamalla palat muutamassa erässä normaalin talousjätteen mukana. Tärkeintä on, ettei lippua voi palasista tunnistaa. Lippua ei saa haudata maahan eikä mereen.

Käytöstä poistetulle Suomen lipulle ei saa keksiä uusia käyttötarkoituksia, sillä kansallislippu on isänmaallisten tuntojemme juhlava tulkki. Suomalaiset ovat aina suhtautuneet hartaan kunnioittavasti lippuunsa, ja tämän tavan soisi säilyvän.

Lippusalko
Tavanomaisin liputtamiskokonaisuus on maassa seisova erillinen lippusalko, jota myös kenttäsaloksi kutsutaan. Se kuuluu Suomessa melkein jokaisen pientalon pihakuvaan. Salon pituus riippuu käyttöpaikasta. Nyrkkisääntö on, että lippusalon tulee olla 1 – 2 -kerroksista rakennusta korkeampi. Lipun tulee tuulettomalla säälläkin voida löysänä riippua rakennuksen yläpuolella. Kerrostalossa lipun pitää yltää kolmannen kerroksen korkeudelle.

Lipun korkeus on noin kuudesosa salon pituudesta. Kotimaiset lipputehtaat valmistavat Suomen lippua vakiokokoina. Esimerkiksi kymmenen metrin salkoon tulee lippu numero 10, jonka koko on 165 – 268 senttimetriä.

Suomen lippu saakoon pihamaalla arvolleen sopivan paikan, jossa se sopeutuu maisemaan, näkyy hyvin mahdollisimman monelta suunnalta ja voi liehua juhlavan vapaana kaikista esteistä, kuten puiden oksista, sähköjohdoista ja rakennuksista välittämättä. Yleensä sopivin paikka lippusalolle löytyy nurmikolta. Kukkaistutukset salon ympärillä ovat kauniita, kunhan ne eivät hankaloita itse pääasiaa, liputusta. Jätelaatikoiden tai -katoksen viereen lippusalkoa ei ole sopiva sijoittaa.

 

Katto- ja seinäsalko
Maasta kohoavan lippusalon lisäksi kiinteistönomistaja voi asettaa Suomen lipun katto- tai seinäsalkoon. Näitä salkoja näkee yleensä kaupunkitalojen ja julkisten rakennusten käytössä. Rakennuksen korkeus maanpinnasta määrää tangon pituuden. Lipun korkeus on noin kolmasosa tangon pituudesta. Liput ovat siis kaksi kertaa suurempia kuin normaalissa lippusalossa.

Kattosalon pituudesta päätettäessä on varmistettava, että suruliputus on sillä mahdollista. Kattosalko on keskimäärin kuuden metrin luokkaa.

Seinäsalko kiinnitetään seinätelineeseen 30 – 40 asteen kallistuskulmaan, jotta lipulla olisi vapaa liehumistila. Telineen on oltava riittävän korkealla, jotta edes suruliputus ei häiritsisi sen alapuolista kulkua.

Paras paikka seinätangolle on julkisivun pääsisäänkäynnin yläpuolella tai edestä katsottuna sen vasemmalla puolella. Kaksi salkoa samoin kuin salkoparit sijoitetaan tasasuhtaisesti oven kummallekin puolelle.

Kantosalko
Kantosalko on kannettava tanko, johon lippu kiinnitetään. Tanko on yleensä kolmimetrinen ja kaksiosainen. Lipun koko kolmimetriseen kantotankoon on 100 x 163 cm (lippu numero 6).

Lipun nosto ja lasku
Suomen, kuin myös muidenkin maiden lippujen nostamisen salkoon on tapahduttava hillityn arvokkaasti. Lippu ei saa missään vaiheessa koskettaa maata. Lippu nostetaan salon huipulle tasaisin, rauhallisin vedoin. Lippunarut kiristetään tiukalle, voidaan halutessa kiertää muutaman kerran salon ympärille ja kiinnitetään huolellisesti hakaan. Varsinkin tuulisella säällä on helpointa, jos lippua nostamassa on kaksi henkilöä, jolloin toinen voi pidellä lippua ja toinen keskittyä naruihin.

Lipun laskeminen tapahtuu yhtä arvokkaasti kuin nostaminenkin. Lippu viedään sisätiloihin sininen väri päälle taitettuna, narut ja liittimet vapaina. Näin lippu on seuraavalla kerralla heti valmiina käyttöön. Jos ilma on ollut kostea, on lippu kuitenkin syytä kuivata sisätiloissa ennen talteen panoa. Lipun voi varastoida säilytyspussissaan esimerkiksi vaatekaappiin tai -huoneeseen.

Liputuspäivät
Suomen lipusta annetussa laissa lukee, että jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla. Kyse on nimenomaan kaikille kansalaisille kuuluvasta oikeudesta, ei velvollisuudesta. Liputuksesta annetun asetuksen mukaan vain valtion virastojen ja laitosten on pakko liputtaa virallisina liputuspäivinä, joita on vuodessa vähintään kuusi. Kaikkien on kuitenkin huomioitava liputusajat.

Virallisten liputuspäivien lisäksi on kymmenen vakiintunutta liputuspäivää. Yleensä liputuspäivä katsotaan vakiintuneeksi silloin, kun se on merkitty kalenteriin. Suomalaiseen liputuskäytäntöön kuuluu, että siniristi kohotetaan salkoon yhtä lailla vakiintuneina kuin virallisinakin liputuspäivinä.

Poikkeus
Ahvenanmaan maakunnalla on laaja itsehallinto. Maakunnassa liputetaan valtakunnan virallisten ja vakiintuneiden liputuspäivien lisäksi Ahvenanmaan omalla sini-kelta-punaisella maakuntalipulla maaliskuun 30. päivänä, demilitarisoinnin ja neutralisoinnin päivänä, huhtikuun viimeisenä sunnuntaina, Ahvenanmaan lipun päivänä ja kesäkuun 9. päivänä, Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Lippua käytetään Ahvenanmaalla Suomen lipun asemasta tai sen rinnalla. Emämaan alueella toimivien ahvenanmaalaisyritysten on kuitenkin suositeltavaa liputtaa yksinomaan Suomen lipulla virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä.

Sisäasiainministeriö suosittelee usein tiedotusvälineiden kautta valtion virastojen ja laitosten sekä yksityisten kansalaisten yleistä liputtamista, kun vieraan vallan päämies vierailee maassamme virallisen ohjelman puitteissa.

Myös muina kuin virallisina, vakiintuneina tai sisäasiainministeriön suosittelemina liputuspäivinä saa kansallislipullamme liputtaa. Lippu ja lippusalko ovat liputtamista varten! Esimerkiksi perhejuhlien yhteyteen liputtaminen sopii mainiosti. Ja jos kesämökille saapuu vieraisille hyviä ystäviä, mikä onkaan komeampi tervetuliaistoivotus kuin salossa hulmuava siniristilippu?

Niin ikään yritykset ja yhdistykset saavat juhlistaa Suomen lipulla vuosipäiviään tai tilaisuuksiaan oman lippunsa ohella. Virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä on tosin suositeltavaa, että yritykset ja yhteisöt liputtavat ainoastaan kansallislipulla. On hyvä tietää, että Suomessa saa Suomen lipulla liputtaa aina kun siihen on aihetta.

Liputusaika
Lippu on pyrittävä nostamaan aamunkoitteessa kello 8 ja laskemaan auringon mennessä mailleen, kuitenkin viimeistään kello 21.

Poikkeukset

  • Suomen lipun päivä, jolloin liputus alkaa juhannusaattona kello 18 ja päättyy vasta
  • juhannuspäivänä kello 21.
  • Itsenäisyyspäivänä liputus päättyy kello 20
  • Sellaisena pimeän vuodenajan vaalipäivänä, jolloin äänestys loppuu auringonlaskun jälkeen, liputus päättyy kello 20.

Tavallinen kansalainen voi jonkin verran joustaa liputusaikojen kanssa, kunhan lippua ei esimerkiksi unohda yöksi salkoon – paitsi juhannuksena, yöttömänä yönä. Pääasia on, että kansallislippua kohdellaan kunnioittavasti.

Suruliputus
Kuolinpäivänä Suomen lippu laitetaan surun merkiksi surulippuun siinä talossa, jossa kuolema on tapahtunut. Suruliputtaa voi myös heti tiedon saavuttua vainajan kodissa, syntymäkodissa ja työpaikalla.

Lisäksi sisäasiainministeriö voi määrätä yleisen suruliputuksen joko koko maahan tai paikallisesti jonkun merkkihenkilön kuollessa tai suuronnettomuuden sattuessa.

Suruliputus suoritetaan yhtä lailla tavallisena kuin liputuspäivänäkin. Liputus kestää aamusta iltaan edellä mainittujen liputusaikojen mukaisesti.

Poikkeus

  • Jos kuolemantapaus sattuu niin myöhään, ettei lippua enää voi tai kannata nostaa salkoon,voi suruliputuksen suorittaa seuraavana päivänä.

Suruliputuksessa lippu nostetaan ensin aivan ylös, minkä jälkeen se lasketaan 1/3 salon mittaa alas. Lipun alareuna jää tällöin salon puoliväliin. Katto- ja seinäsalossa lippu lasketaan keskelle tankoa. Myös pois otettaessa lippu nostetaan ensin ylös ja vasta sitten alas. Tämä arvokkaasti tehtävä ele on ikään kuin viimeinen tervehdys vainajalle.

Hautajaispäivänä on myös tapana liputtaa vainajan kodissa ja muistotilaisuudessa. Tällöin suruliputetaan aamulla kello 8:sta alkaen. Kun siunaustilaisuus on pidetty, nostetaan lippu lopuksi päivää ylös.

Suomen lipussa ei milloinkaan käytetä surunauhaa. Sitä voidaan käyttää vain järjestölipuissa.

Lippukäytännöstä kirkossa tapahtuvassa siunaustilaisuudessa ja hautajaissaatossa tarkemmat ohjeet antaa Suomalaisuuden liiton toimisto tai alan kirjallisuus. Sotilashautajaisissa toimitaan puolustusvoimain ohjesääntöjen mukaisesti.

Aikaisemmin Suomen lippu oli suruliputuksessa toukokuun kolmantena sunnuntaina, kaatuneitten muistopäivänä kello 10 – 14, mutta käytäntö muuttui vuonna 1995. Nykyään kaatuneitten muistopäivänä liputetaan normaalisti, lippu ylhäällä tangossa.

Kantolippu
Kannettaessa Suomen lippua kulkueissa tai paraateissa tulee sillä aina olla lipunkantajan lisäksi kaksi lippuvartijaa. Lipunkantaja on valittava vahvempien joukosta, sillä se on usein voimia kysyvä tehtävä. Lippuvartioon pääsy on kunniatehtävä, ja siihen valittujen tulisi pukeutua ja käyttäytyä asianmukaisesti. Lippumenot kannattaa kommelluksien välttämiseksi harjoitella etukäteen.

Naispuolinen lippuvartija asettuu lipunkantajasta katsoen oikealle ja miespuolinen vasemmalle puolelle. Lippuvartijat käyttävät sinivalkoisia airutnauhoja siten, että naisella nauha kulkee vasemman ja miehillä oikean olkapään yli. Nauha solmitaan vyötärön kohdalta löysälle solmulle. Sininen väri on nauhassa alempana.

Poikkeus

  • Airutnauhaa ei käytetä kansallis- tai virkapuvun kanssa.

Kulkueessa tai paraatissa liikuttaessa Suomen lippu lippuvartioineen tulee kymmenisen askelta soittokunnan jäljessä. Lippu kannetaan pystysuorassa asennossa vartalon keskikohdalla. Kantovyötä on hyvä käyttää, jos tanko on raskas. Suomen lippua seuraavat järjestölippu tai -liput ja lopuksi itse marssijat. Yleisö tervehtii ohi kulkevaa Suomen lippua paikallaan seisten, miehet ilman päähinettä.

Järjestölipullakin on tapana olla lippuvartio. Suomen lippu on kuitenkin aina arvokkaimmassa asemassa. Jos liput sisätiloissa pidettävässä juhlassa asetetaan lipputelineeseen, ei lippuvartioita enää tarvita. Yleisö tervehtii lippua seisten sen saapuessa ja poistuessa.

Kannettavalla Suomen lipulla on tervehdittävä eli suoritettava kunnianosoitus seuraavissa tapauksissa:

  • kohdattaessa tasavallan presidentti tai vieraan valtion päämies
  • oman tai vieraan maan kansallislaulua esitettäessä
  • vainajaa, jos hautajaissaatto kulkee ohi sekä vainajaa siunattaessa ja hautaan laskettaessa
  • Järjestölipulla tervehditään edellisten kohtien lisäksi seuraavissa tapauksissa
  • Suomen tai vieraan valtion lippua nostettaessa, laskettaessa, ohitettaessa tai esimerkiksi juhlahuoneistoon tuotaessa ja pois vietäessä
  • maakuntalauluja ja järjestön omaa kunniamarssia tai -laulua esitettäessä
  • muistettaessa vainajaa hiljaisella hetkellä tai laskettaessa vainajalle järjestön omaa seppelettä
  • patsasta, reliefiä tai muotokuvaa paljastettaessa
  • monissa muissa tilanteissa sopimuksen mukaan; esimerkiksi kunnia- tai ansiomerkkejä jaettaessa, lipputervehdykseen vastattaessa ja sellaista juhlallista vakuutusta annettaessa, joka oikeuttaa järjestön jäsenyyteen

Lipunkantaja tervehtii lipulla laskemalla sitä rauhallisesti, kunnes tanko on noin 45 asteen kulmassa vaakatasoon. Kulkueessa tai paraatissa tervehtiminen tapahtuu viitisen metriä ennen kohdetta ja päättyy metrin kohteen jälkeen. Paikalla tehtävässä tervehtimisessä lipunkantaja kääntää hieman rintamasuuntaansa tervehdittävään ja kallistaa lipputankoa. Lippu ei saa koskettaa maata.

Pöytälippu
Suositeltavin tapa kaunistaa kotinsa sisätiloja kansallislipulla on hankkia sen pienois- eli pöytälippu. Ulkosalkoon vapaan taivaankannen alle hulmuamaan tarkoitettua kansallislippua ei ole nimittäin soveliasta ripustaa seinälle koristeeksi. Pöytälippu on tarkka jäljennös oikeasta lipusta. Molemmat liput edustavat samoja arvoja, joten pöytälippua on kohdeltava kansallislipulle kuuluvalla kunnioituksella.

Juhlia tai kokouksia, joihin saapuu ulkolaisia vieraita, on kohteliaan tyylikästä somistaa kansallisuuksien mukaisilla pöytälipuilla. Myös yritysten ja yhteisöjen pöytälippuja voi käyttää. Lippujen sijoittamisessa on käytettävä omaa päättelyä, sillä kaikenkattavia neuvoja ei voi antaa. Kansainvälisissä kokouksissa näkee usein tapana olevan sijoittaa pöytälippu asianomaisen maan edustajan kohdalle. Toinen mahdollisuus on sijoittaa pöytäliput erilliselle pöydälle, jolloin voi noudattaa kansainvälistä liputuskäytäntöä (katso luku vieraiden maiden lippujen käytöstä).

Vieraiden maiden lippujen käyttö
Suomessa toimitaan kansainvälisen liputuskäytännön mukaisesti. Vieraiden maiden lipuilla liputettaessa on varmistettava, että kaikki liput ovat samaa lajia: siis kansallis- eikä esimerkiksi kauppalippuja. Lipuilla ei saa olla suuria kokoeroja, vaikka eri maiden lippujen mittasuhteet kyllä jonkin verran vaihtelevatkin. Tärkeintä on lippujen yläreunan yhtäläinen korkeus.

Isäntämaan lippua on käytettävä arvokkaimmalla paikalla, jos esimerkiksi kansainvälisten urheilukilpailujen osanottajia halutaan kunnioittaa heidän omilla kansallislipuillaan. Arvokkain paikka on heraldisesti oikea eli edestä katsottuna vasen puoli. Tätä perusohjetta ei aina kuitenkaan ole yksinkertaista noudattaa, ja siksi seuraavassa käydään lyhyesti eri vaihtoehtoja lävitse.

Kahden lipun sijoittaminen kahteen lippusalkoon on vielä helppoa: Suomen lippu heraldisesti oikealle ja vieras vasemmalle. Samalla periaatteella toimitaan myös, kun lippusalkoja on neljä, kuusi tai enemmän: Suomen lippu heraldisesti oikealle ja vieraat vasemmalle ranskankielisten nimiensä (katso alla oleva linkki) mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Jos lippusalkoja on kolme, Suomen lippu tulee keskelle ja ranskankielisissä aakkosissa ensimmäisenä oleva vieras heraldisesti oikealle, jäljellejäänyt vasemmalle puolelle. Näin voidaan menetellä myös viiden salon kanssa. Toinen mahdollisuus viiden salon kanssa on asettaa Suomen lippu heraldisesti äärimmäisenä oikealla olevaan salkoon.

Jos taas käytössä on kolme lippusalkoa, mutta vain kaksi lippua eli Suomen ja jonkun vieraan maan lippu, lienee parasta laittaa kaksi Suomen lippua reunimmaisiin salkoihin ja vieras keskelle. Näin yksi salko ei jää turhan pantiksi. Toki keskimmäisen salon voi jättää tyhjäksikin, jos niin haluaa.

Lippurivin ollessa erityisen pitkä asetetaan Suomen liput reunimmaisiin salkoihin ja lisäksi omalle paikalleen ranskankielisessä aakkosjärjestyksessä. Jos salot ovat molemmin puolin tietä, voi lippujen järjestyksen laatia monella eri tavalla. On hyvä huomata, ettei kansainvälisessä liputtamisessa ole aina yhtä ja oikeaa ratkaisua. Kiperimpiin pulmiin tarjoaa apuaan Suomalaisuuden liiton puhelinpalvelu (09 – 442 824).

EU-lippu
Vaikka Suomi on ollut Euroopan unionin jäsenmaa vuoden 1995 alusta alkaen ja puheenjohtajamaa heinäkuusta 1999, ei EU:n sinipohjaisella tähtilipulla liputtaminen ole vielä saavuttanut kovin vakiintunutta asemaa maassamme. EU-lippu ei voi korvata kansallislippua, mutta sen asema kansainvälisessä liputtamisessa on muuttumassa.

Valtion ja kuntien virastot sekä laitokset voivat käyttää EU-lippua Suomen lipun rinnalla esimerkiksi silloin, kun vieraaksi saapuu EU-virkamiehiä. EU-lippua käytetään lisäksi vakituisesti unionin ulkorajojen rajanylityspaikoilla ja tärkeimmillä lentokentillä sekä satamissa.

Myös yritykset ja yhdistykset saavat tervehtiä vieraitaan EU-lipulla; yksityisten kansalaisten kotisaloissa on sen sijaan edelleen suositeltavaa liputtaa kansallislipulla. Niin ikään maassamme asuvat ulkomaalaiset saavat liputtaa omien maidensa kansallislipuilla juhlapäivinään.

Lippurivistössä EU-lipun asema on kansallislippujen jälkeen. EU-lipulla ei ole suositeltavaa liputtaa vuorokaudet läpeensä. On vielä syytä huomauttaa, että EU-lippu on oikein päin silloin, kun sen ylimmän tähden ylin sakara osoittaa ylöspäin ja alimmaisimman tähden kaksi sakaraa alaspäin.

Saamen lippu
Punaista, vihreää, keltaista ja sinistä väriä sisältävän Saamen lipun aihe on otettu noitarummusta. Lippu hyväksyttiin vuonna 1986. Kyseessä on heimolippu, jolla liputetaan säännöllisesti saamelaisalueella saamelaisten omina liputuspäivinä:

* HELMIKUUN 6. SAAMELAISTEN KANSALLISPÄIVÄ
* MAALISKUUN 2. SUOMEN SAAMELAISKÄRÄJIEN PERUSTAMISPÄIVÄ
* MARIANPÄIVÄ
* JUHANNUSPÄIVÄ
* ELOKUUN 9. YK:N KANSAINVÄLINEN ALKUPERÄISKANSOJEN PÄIVÄ
* ELOKUUN 15. SAAMEN LIPUN HYVÄKSYMISPÄIVÄ
* ELOKUUN 18. SAAMELAISNEUVOSTON PERUSTAMISPÄIVÄ
* ELOKUUN 26. RUOTSIN SAAMELAISKÄRÄJIEN PERUSTAMISPÄIVÄ
* LOKAKUUN 9. NORJAN SAAMELAISKÄRÄJIEN PERUSTAMISPÄIVÄ
* MARRASKUUN 9. SAAMELAISVALTUUSKUNNAN PERUSTAMISPÄIVÄ
* MARRASKUUN 15. ISAK SABAN SYNTYMÄPÄIVÄ

Saamen lippua käytetään aivan kuin kansallislippua. Sillä voi Suomen lipun tavoin juhlistaa perhetapahtumia tai suruliputtaa. Saamelaisalueen viranomaiset ja yhteisöt, esimerkiksi seurakunnat, suru- ja juhannusliputtavat sekä Saamen että Suomen lipuilla.

Poikkeus

  • Jos jollain saamelaisalueen yhteisöllä on vain yksi lippusalko, on suositeltavaa käyttää Suomen lippua suru- ja juhannusliputuksessa.

Koska Saamen lippu on heimolippu, tulee se lippurivistössä ennen yritys- ja yhteisölippuja, mutta vieraiden valtioiden lippujen jälkeen. Myös inkeriläisillä on oma kelta-puna-sininen heimolippunsa.

Isännänviiri
Usein isännänviiri nostetaan lippusalkoon sen merkiksi, että isäntäväki on kotosalla. Isännänviiri – yleensä maakuntaviiri – on omakoti- tai kesämökki-ihmisen mukava ja arkinen tapa liputtaa. Se on vaivaton valinta, sillä viiriä eivät liputusajat tai muut pykälät koske. Isännänviiri voi kieppua salossa päivät ja yöt, esimerkiksi kesämökillä koko kesäkauden. Varsinaisina liputuspäivinä on kuitenkin liputettava Suomen lipulla. Isännänviirillä ei voi myöskään suruliputtaa.

Isännänviirin suositeltava pituus on noin puolet lippusalon pituudesta. Isäntä valitsee viirinsä värit useimmiten syntymämaakuntansa mukaisesti. Mikään ei toisaalta estä suunnittelemasta aivan omaa viiriä ja varustaa sitä vaikka oman suvun tunnuksin.